-elämä on kuin ruusuilla tanssimista, joskus piikitkin pistävät-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustuskuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustuskuvia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. helmikuuta 2012

väriterapiaa





viime viikolla oli mun syntymäpäivät, sain kukkia sinellin lahjakortin ja itsetehdyn kortin. Askartelin puisille laatikoille pirteämmän ilmeen decoupage-tekniikalla ja leimailemalla. mummolasta löytyi söpö pinkki kello. Sokokselta bongasin ihanat magneettipyykkipojat. Roope tykkää piirtämisestä.

torstai 18. elokuuta 2011

virkattua vinonauhaa

ja aikaiseksi sain kylppäriin uuden maton. turhan pieneksi jäi kun juuri nämä sävyt loppuivat kesken, enkä halunnut mitään sateenkaarimattoa ruveta tekemään. mutta juurikin riittävä siihen, että suihkusta tullessa roopen saa laskettua matolle eikä liukkaalle lattialle kuivausta varten.





keskiviikko 10. elokuuta 2011

kukkakimppu

pistin saadun kukka-kimpun osiin ja tein kotiin useamman asetelman.















perjantai 29. heinäkuuta 2011

tea time

kirpparilta ostamani kakkuvuoka muuntui tarjottimeksi muutamalla maalikerroksella. pastellinsävyjä on tulossa lisää erään lipastoprojektin myötä ja siitä sitten kun on valmista..





torstai 28. heinäkuuta 2011

ovesta pöydäksi

tämä ovi-vanhus pääsi eteisen paraatipaikalle!




keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

vastaus kuppihaasteeseen;)


kiss my blogin dooda haastoi esittelemään mitä sieltä omasta astiakaapista löytyy, mitkä on ne omat suosikit.


näistä meidän kippoloista sen verran, että kaikki on lähestulkoon saatu lahjaksi, rippi-,synttäri- ja valmistujais-lahjoina. mitään laatua ei ole tarpeeksi ja eripareja löytyy paljon.
ensimmäisenä vasemmalla ylhäällä: kahvin jälkeen tärkein aamun aloittaja on puuro ja näistä meillä sitä syödään. harmaat lautaset on ikeasta, muista ei ole tietoa.. Teeman kahvikupit ja muumimukit on ihan mun feivoritteja, kaksi vihreää ja nipsu-mukin olen itse ostanut. kahvia tykkään juoda näistä kupeista. Iittalan vedensinisiä juomalaseja kahdessa eri koossa. alhaalla kaksi jätti-isoa kirpparikuppia, mistä yleensä juodaan miehen kanssa teetä, aivan ihanat. lahjaksi saatu pirteä kuppi tiimarista keskellä ja viimeisessä kuvassa iittalan kauniit jälkiruokakipot, myös joskus saatu lahjaksi.
että semmossia kuppeja meillä..


keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

torstai 28. huhtikuuta 2011

maalaushommia

kirpparilöytöjä ja muita vanhoja tavaroita olen tuunaillut uuteen uskoon "shabby chic" tyyliin.










sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

vanhanajan patinaa

mä haluaisin osata valokuvata.









ihanaa vanhanajan patinaa..