-elämä on kuin ruusuilla tanssimista, joskus piikitkin pistävät-

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Ruutuja

Taustalla mun ruudut;)




Ei olla vielä kotiuduttu, mutta eilen pääsin käymään "kylillä" 64km päähän, Suomussalmelle, josta löytyy tiimari. Sieltä sitten ostin mitä ostin, mutta kortteiluhimo iski. Ilman minkäänlaisia tarvikkeita, paitsi leimakuva ja tiimarin tuliaiset sain aikaan tämän kortin.
Itsetehdyistä kukista olen erityisen ylpeä. Leikkelin saksilla kasan kukan muotoisia kuvioita(ei mitään leikkureita ollut apuna/kuviosaksia) ja taiteilin niistä kaksi kukkaa. Koukerot on valmiita kuvioita paperissa jotka leikkasin erikseen. Lehdet myös leikattu vapaalla kädellä.





torstai 25. marraskuuta 2010

Lomalla

Olen ollut perheen kanssa lomailemassa isäni luona pohjoisessa. Sen takia ei askarteluja ole tullut päiviteltyä, kun kamerakin jäi kotiin. Askartelu jututkin jätin suosiolla kotiin, ettei menisi ihan askarteluksi, niinkuin viime kerralla, eikä kerkeisi nauttia siitä, miksi täällä oikeasti ollaan. Pakkasta ei nyt onneksi ole kuin vähän alle 10 astetta mutta vissiin luvattu vähän enemmän.. hyrr...

Aivan tyhjin käsin en kuitenkaan joudu olemaan, tussit ja kasa leimakuvia lähti mukaan sekä virkkausvehkeet. Nyt olenkin päässyt jo osin tilkkupeittoa kasaamaan..;) Lauantaina oltiin siellä häissä, mihin tein pojille sen polttarikansion. Sain onneksi muutaman kuvan räpsästyä, ja siitä sitten kun päästään kotiin.


torstai 18. marraskuuta 2010

Joulukortti pläjäys

Melko samalla tyylillä tehtyjä kortteja.. Paria poikkeusta lukuunottamatta;)


Ja näistä korteista suosikkini pskis-haasteeseen(max 4 koristetta):


keskiviikko 17. marraskuuta 2010

pottien kuningas

tässä taas yksi aukeama niistä, jotka valmistui jokin aika sitten. Nyt harmittaa kun se polttarialbumi lähti jo eteenpäin ennen kuin kerkesin kuvata, jos vaikka sitten häissä saisin sen käsiini, ja napsattua muutaman kuvan.





tiistai 16. marraskuuta 2010

Sinistä jouluun

Sininen joulukortti uusista materiaaleista. Sinisiivestä tilasin distressien 12 "uutta" väriä, ja vähän papereita. Kuvan tyttö on myös näitä papereita. Kimalleliimaa taas vähän joka paikkaan..;)


Kortilla osallistun haasteeseen:
wild orchid challenge -blue christmas

Korkeasaari

vauvakirjaan taas aukeama. En ymmärrä miten tuli noin sumuiset kuvat!





maanantai 15. marraskuuta 2010

Possuja jouluun

Tämmönen joulukortti on jäänyt esittelemättä. Tällä kortilla osallistuin Pämpän blogissa olevaan kuukausittaiseen haasteeseen jossa oli aiheena joulukortti ja ääriviivatarrat. En ole mikään ääriviivatarrojen suurkuluttaja, hirveen vähän omistan ja käytän, mutta löysin kätköistä eläinaiheisen arkin ja siitä sitten leikkasin tuon negatiivin ja sain joulukortin haasteeseen tehtyä...




lauantai 13. marraskuuta 2010

Räppäilyä

Olen leikkinyt bestmania tässä muutaman päivän. Jukka sai tehtäväkseen luoda polttarikansio, kuvineen kaikkineen. Ja rakkaani delegoi tehtävän eteenpäin minulle. Sen takia ei ole ollut oikeen postattavaa, kun illat on kulunut kansion parissa. Mutta sitten iski jossain välissä hirveä skräppäys kuume, ja sain valmiiksi kolme sivua/aukeamaa. Siitä polttari kansiosta voin laittaa kuvia sitten myöhemmin. Mutta tässä nyt ihanaisesta kummitytöstäni ensimmäinen valmistuneista.

 tässä räpäytyksessä ei ole journalingia, lisään ehkä myöhemmin tai en koskaan..;)



torstai 11. marraskuuta 2010

Niittiä ja nappia..

..Oli pskishaaste tällä viikolla. Minä päädyin joulukorttiin, kun niitä kohta tarvitaan. Niitteinä mustia haaraniittejä lumihiutalerykelmässä ja pari nappia sekä puolihelmiä ja sinistä pitsiä.

pitkästä aikaa koristelin kortin myös sisäpuolelta..
ja lähikuvia..


keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Muistikirja

Ei, en ole hankkinut bind it all:a (vaikka kuinka haluisin, niin en raaski) vaan tämä kirjanen on tehty neuvolasta saadusta raskausoppaasta, josta sisältö lensi paperinkeräykseen, ja kierteet vain jäi. Leikkasin kierteet kahtia, niin nyt on sitten toiseen pikkukirjaseen kierteet valmiina..

Kannet ovat valkoista aaltopahvia ja kirjaimet on leikattu kirjainstansseilla.


Kuvassa kannen sisäsivu, muuten sivut ovat ihan valkoisia. Sivut on leikattu oikean kokoisiksi ja reijittäjällä tehty reijät oikeisiin kohtiin kierteitä varten.


Ja takakansi.. 


maanantai 8. marraskuuta 2010

magnolian tossut pojalle

Ja magnolian tossut sitten sinisen sävyissä:



lauantai 6. marraskuuta 2010

syksyinen kranssi

 Hevoskastanjoita, paperinarua, syksyn lehtiä ja muutama kukka.
Tuo keskellä oleva kukkahässäkkä on tehty paperista, sitten kun ei säässä enää kestä, niin saapi helposti poijes...

torstai 4. marraskuuta 2010

Värikästä isänpäivää!

Pskiksen haaste kuului tällä viikolla otsikon mukaan ja tälläisen kortin tein maailman parhaalle isälle:



keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Joulukortti stamparticin haasteeseen

Haasteena oli tehdä joulukortti, jossa on kimalletta. Ja sitähän minun kortista löytyy lumihiutaleista kultaembossauksella ja vähän jokapuolelta..

taas kortissa on omaa ainoastaan korttipohja ja stanssatut hiutaleet.. Ihana leimakuva!

tiistai 2. marraskuuta 2010

kortti ystävälle

Tälläisen kortin tein ystävälleni syntymäpäivänä. Hän ei oikeen tykkää mistään tyttömäisestä, mutta kyllä nyt aina yksi perhonen kortissa on oltava. Ja joka paikkaan paljon glitteriä, ällötykseen asti;)




maanantai 1. marraskuuta 2010

magnolia haaste #31/vauvakortti

Näillä tossukoilla ajattelin haasteeseen tällä viikolla osallistua, kiva luonnos oli meille annettu...;)