-elämä on kuin ruusuilla tanssimista, joskus piikitkin pistävät-

tiistai 30. heinäkuuta 2013

pöksyjä

Ihan kuten kaikkien muidenkin lapset, meidänkin pojat ovat kasvaneet kesänaikana housunsa lyhyiksi. Erityinen syykin housujen ompeluun on -minä nimittäin lähden töihin. juup, 3,5 vuotta kotiäitinä ja meijän pojat lähtee nyt päiväkotiin. Siellä kuulemma niitä vaatteita tarvitaan... 

Kaikissa kaavana ottobren 4/12 ultimate casual. Kaava sopii paremmin kuin hyvin tarpeisiimme, pojat haluavat taskuja, äiti tykkää resoreista lahkeensuussa, vyötärö kiristyy kumpparilla, sekä nauhalla. oikeen mukava kaava!


 


mukaan mahtui myös kierrätysompelua, yhdet collarit mummin vanhoista. Täysin sopivaa harmaata resoria lahkeisiin ei löytynyt, joten sit ihan eriväriä kehiin. Kuitenkin yhteensopivuutta kuroin peppuun aplikoidulla samanvärisellä tähdella. 

 Näillä kerettiinkin jo ennen kuvaamista yksi korkeasaaren reissu tehdä, suoraan pesusta blogattavaksi. Eikä tietenkään silitetty...
 tähden aplikoin ihan vaan suoralla, ja kivasti reunat rispaantuu.

Kaikki housut siis samalla kaavalla, hieman lahkeen pituutta muunnellen. 8cm pojilla on pituuseroa, etten hirveästi mieti kummalle teen, kun molemmat pystyvät käyttämään!
Tämän viikon torstaina alkaa siis työt. Katotaan hiljeneekö tahti täällä, vai mitä käy. toivottavasti ei kauheasti ainakaan. Heti viikonloppuna on yhdet 6-vee synttärit, jonne vaatelahja olisi tehtävä.

Mukavaa alkuviikkoa, mua ainaki jännittää kovasti, 
Jolanda

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

tilda-norsu

Menin auttamaan ystävän tyttären ristiäisiin tarjoilussa. Pienokainen sai kauniin nimen ja minulta lahjaksi tilda-norsun.





maanantai 22. heinäkuuta 2013

Enkulityyny

Sohvatyynyjä ei koskaan ole liikaa. Sisätyyny saisi vain olla suurempi, mutta tähän hätään sellaista ei löytynyt. Tyynyn koko noin 50cm x 50cm.






lauantai 13. heinäkuuta 2013

Lomalla

Hiljaisuudestakin sen on voinut päätellä, ollaan lomailtu. Autolla ajettiin +7h iskälle kainuuseen. Ihanaa oli, matkat meni hyvin, mutta kamera jäi kotiin:( Puhelimella otin kyllä kuvia, mutta piuha jolla kuvat siirretään koneelle on hukassa!

Kainuussa pääsin hieman kierrätysompelemaan, tässä esimerkiksi miesten harrikkapaita muuttui shortseiksi.


useampi t-paitakin tuli ommeltua kierrättäen, tässä yksi.  



Kotiin päästyämme aloin järjestämään pikkumiehelle 2-vee synttäreitä. Oli junakakkua, enkä hitto muistanut leipomuksiakaan kuvata! 
Teemapaita oli tietenkin ommeltava



 Huomatkaa upea juna-pöytäkoriste:)

Lomailu koko perheen voimin jatkuu vielä viikon verran. Suunnitelmissa ainakin lintsin reissu ja monia kyläilyjä. Kauhia kun lomallakin voi olla kiire!
Aurinkoista loppuviikkoa,
Jolanda