-elämä on kuin ruusuilla tanssimista, joskus piikitkin pistävät-

torstai 13. kesäkuuta 2013

ostoksia ja tuunausta


Ihan ensimmäisenä jo jonkin aikaa sitten tullut kankaiden yön tilaus Peikonpojasta. ihania puuvilloja!
Nappiyllätys ja lahjakortti oli extrana laitettu mukaan!


Kuljin liian pitkään veikkauksen avainnauha kaulassa roikkuen(kyllä, avaimet kulkevat kaulassa kun milläkin koulutytöllä...) Kunnes sain aikaiseksi vaihtaa nauhat uusiin. nauha on greengaten, ostettu aikoinaan Sisustus Fannysta, Lahdesta.


korkkitaulun päällystin kankaalla, taulu oli suttuinen ja muutenkin ruma, ehkä vielä saan kehyksetkin joskus maalattua.


 ompelutilani on nykyään olohuoneessa, ja sielä minulla on ikean pöytämallia oleva silityslauta. se tarvitsi kipeästi uutta päällistä. Kangas myös ikeasta.



laudan alkuperäinen kangas...höm. kangastussia ja muutamat tukikangasliimatahrat. jo oli aikakin!


viimeinen tuunaus oli lastenhuoneeseen. Kahdesta lipaston laatikosta tein sängyn alle lelulaatikot. poistin vetimet, maalasin ja tinnerillä kirjoitin tekstit. laatikoiden sivuihin sabluunoin tähdet. samalla sabluunalla olisi tarkoitus painaa joskus kangastakin. idea tosin muhii vielä.



toivottavasti ei ollut pitkästyttävä, ei niin ompeluaiheinen postaus. ja kiva jos jaksoit lukea tänne asti. 
Mukavaa loppuviikkoa!

3 kommenttia:

pikkupippuri kirjoitti...

Noniin, taas uusi tehtävä. Pitänee päälystää omakin silityslauta uudelleen. Jäin lukijaksi1

Jolanda kirjoitti...

Heippa pikkupippuri, kiva kun jäit lukijaksi!

Heidi kirjoitti...

Kivoja tuunauksia ja ihania kankaita! :)